maanantai 23. helmikuuta 2009

Hello Kitty!




Löysin toissapäivänä TÄÄLTÄ aivan supersuloisen hellokitty ohjeen ja pakko oli kokeilla! Täytyy kyllä myöntää että en osannut suomentaa ohjetta lainkaan ja aloin kutoa tätä ihan kuvan perusteella Alaosa on siis itsesävellettyä ja pään ohjeen sitten lainasin suurimmaksi osaksi sykeröitä ja silmukoita blogista.

Yllätyin kyllä siitä miten paljon aikaa tämän tekemiseen meni. Langanpätkien päättelyä oli ihan tuhottomasti ja meinasin luovuttaa ainakin kaksi kertaa No nyt se on vihdoin valmis ja kokoa tälle otukselle kertyi n.20cm. Lankana Nalle.

Valkoiset pikkusukat

Tänään sain valmiiksi toiset sukat novitan ohjeella, tällä kertaa lankana käytin suosimaani Minni lankaa, jota saa anttilasta. Todella edullista ja kivan pehmoista lankaa lasten vaatteisiin. Väriksi valitsin luonnonvalkoisen.

Ruskeat pikkusukat



Ajattelin siirtää tuolta edellisestä blogistani viimeisimmät kirjoitukset tänne, niin saatte heti jotain luettavaa! Ei tarvitse siis huolestua, en ole kutonut näitä kaikkia samana päivänä :D

Näitä pikkusukkasia on siittä kiva tehdä että ne valmistuvat niin äkkiä. Ajattelin kokeilla välillä uutta mallia ja Novitan -sivuilta löytyikin mieleinen.

Sukat ovat neulottu nalle -langalla. En ole aiemmin tehnytkään ruskeita, joten tämä oli kivaa vaihtelua sinänsäkin! Sunnittelin tekeväni toisetkin tällä ohjeella heti perään :)

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Uusi alku, uusi blogi


Vuodatuksen blogini ei halunnut tehdä kanssani yhteistyötä joten päätin muuttaa tänne bloggeriin :) Alku aina hankalaa mutta eiköhän se tästä!

Blogini koostuu pääsääntöisesti käsitöistä, mutta mukaan mahtuu myös paljon herkullisia reseptejä!

Olen kiitollinen jokaisesta antamastasi kommentista!