sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Mansikka täytekakku



Tässä teille ohje aivan ihanaan mansikkakakkuun!

Pohjana käytin kaupan valmispohjia ja aivan suussa sulavan hyvää tuli niinkin. Ensikerralla aion kuitenkin haastaa itseni leipomaan senkin ihan itse. Ottaisin siis tosi mielelläni vastaan, jos omistat jonkun herkullisen pohja reseptin ;)

Ohje:
1 valmis 3krs kakkupohja (tietty voi tehdä itsekin :)
1dl maitoa kostutukseen

Väliin:
1pss vaniljakastikejauhetta
2,5dl maitoa
1dl kermavaahtoa
1dl mansikkahilloa

Päälle:
200g pakastettuja mansikoita
2dl vettä
1dl hyytelösokeria
2dl kermaa

Leikkaa pahvista tehdyn muotin avulla kakkupohjasta sydämen mallinen. Nosta tarjoiluvadille ensin pohjalevy. Kostuta sitä maidolla.

Sekoita vaniljakastikejauheesta ja maidosta tanakka kiisseli ja pehmennä sitä kermavaahdolla. Levitä ensin ohut kerros hilloa ja sitten kiisseliä. Toista samoin toinen kerros. Nosta päälle viimeinen kakkulevy ja kostuta se. Levitä pinnalle hieman hilloa ja nostele päälle jäiset mansikat.
Kuumenna kattilassa vesi ja sekoita hyytelösokeri joukkoon. Kiehauta kunnes seos kirkastuu. Nosta hetkeksi jäähtymään. Nostele lusikalla hyytelölientä mansikoiden päälle. Levitä kermavaahtoa reunoille ja pursota halutessasi ruusukkeita pinnalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti